Blog post

Kuntapolitiikkaan mahtuu myös kiitollisuutta

Neljä vuotta sitten en osannut vielä arvata, miten paljon hyvää silloin alkamassa oleva kausi mulle toisi.


Olen päässyt perehtymään kaupungin toimintaan tosi laajasti ja syventymään niin ison monialayhtiön toimintaan Palmian hallituksessa kuin kulttuurin, liikunnan, kirjastojen ja nuorisotyön palveluihin todella tiiviisti lautakunta- ja jaostotyön kautta. Tämä kaikki on tuonut omaan ajatteluuni ja näkökulmiini valtavan paljon uutta.


Olen myös tutustunut isoon joukkoon asialleen omistautuneita, taitavia ja fiksuja ihmisiä. Joukossa on virkahenkilöitä, poliitikkoja, hallitusammattilaisia, monenlaisia kaupungin työntekijöitä, nuorisovaltuutettuja, kaikenlaisia helsinkiläisiä. Monista on tullut matkan varrella myös ystäviä, ja useimmiten on niin, että erimielisyydet jätetään kokoukseen.


Olen kohdannut uusia puolia kaupungista ja tutustunut kulmiin, joita ennen en ole tuntenut. Lautakuntatyön kautta etenkin on tullut käytyä paikan päällä monissa päätöksentekoon liittyvissä kohteissa. Helsingin monipuolisuus ja kaupungin rikkaus avautuu tällaisen työskentelytavan myötä ihan eri tavalla kuin vain omassa lähiympäristössä pyörien. 

Olen myös päässyt vaikuttamaan monien tärkeiden asioiden puolesta. Esimerkiksi siitä on tullut aidosti hyvä mieli, että olen voinut tehdä vaikuttavaa työtä lähiluonnon, nuorisotyön, kulttuurin ja perheiden palveluiden eteen. Omien arvojen mukaan toimiminen on palkitsevaa, ja mulle vaikuttaminen on tarve, jota olen aiemmin kanavoinut vain työn kautta. Politiikassa samaa pääsee usein tekemään joukkueena, ja se vasta mahtavaa onkin.


Politiikassa puhutaan usein vaikeista asioista, vastakkainasetteluista, eriävistä mielipiteistä ja vääntämisestä. Niistä pitääkin puhua, mutta välillä on hyvä nostaa myös tämän homman valoisaa puolta esiin. Olen kiitollinen kaikesta uudesta tiedosta, uusista ihmisistä, uusista paikoista ja uusista mahdollisuuksista, joita kulunut kausi on tarjonnut. Toivon kovasti, että saan jatkaa tätä matkaa myös tulevalla valtuustokaudella. 

PS. Neljä vuotta sitten en myöskään vielä tiennyt, että valtuustoryhmästä löytyisi rakkaus. Sitäkään en olisi ennustanut, että flaikkuja jaetaan helteisessä Helsingissä, yhdessä iloisen hikisinä.